Hallitus kokoontuu säännöllisesti vähintään 8 kertaa vuodessa sekä lisäksi tarpeen mukaan. Hallitus kokoontui 20 kertaa vuonna 2010. Hallituksen jäsenten keskimääräinen läsnäoloprosentti kokouksissa oli 98.
Varsinainen yhtiökokous valitsee Stonesoft Oyj:n hallitukseen kolmesta seitsemään jäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa hänet valinneen yhtiökokouksen päättymisestä ja jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tällä hetkellä hallitukseen kuuluu viisi jäsentä, joista yksi on yhtiön palveluksessa. Viittä hallitusjäsentä pidetään riittävänä yrityskoosta johtuen. Pidemmän aikavälin tavoitteena on saada hallitukseen molempien sukupuolten edustajia.
Stonesoft Oyj:n hallituksen muodostavat seuraavat henkilöt:
Hallitus arvioi jäsentensä riippumattomuuden 22.4.2010 noudattaen OMX Pohjoismainen
Pörssi Helsingin, Keskuskauppakamarin sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton antaman
Corporate Governance -suosituksen ohjeita. Suositus edellyttää, että enemmistö hallituksen
jäsenistä on yhtiöstä riippumattomia. Lisäksi vähintään kahden tähän enemmistöön kuuluvan
hallituksen jäsenen on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista, joilla
tarkoitetaan sellaisia osakkeenomistajia, joilla on vähintään 10 prosenttia yhtiön kaikista
osakkeista tai yhteenlasketusta äänimäärästä.
Todettiin, että arvioinnin perusteella kaikki muut hallituksen jäsenet, paitsi Ilkka Hiidenheimo yhtiön toimitusjohtajana ovat riippumattomia yhtiöstä kuitenkin siten, että Jukka Mannerille ja Timo Syrjälälle on myönnetty yhtiön optioita osana hallituksen palkkiota.
Todettiin, että Ilkka Hiidenheimo ( n. 16,5 % yhtiön osakkeista ja äänistä) ja
Hannu Turunen (n. 11,6 % yhtiön osakkeista ja äänistä) ovat on henkilökohtaisesti merkittäviä
osakkeenomistajia ja että muut hallituksen jäsenet ovat riippumattomia merkittävistä
osakkeenomistajista.
Hallitus perusti kokouksessaan 13.4.2011 tarkastusvaliokunnan, johon valittiin Hannu Turunen, Harri Koponen ja Timo Syrjälä.
Hallituksen jäsenille maksettiin vuonna 2010 jäsenyydestä korvauksia siten, että puheenjohtajan
korvaus on 4000,00 euroa kuukaudessa ja 15.000 optio-oikeutta Optio-ohjelmasta 2008 (7.500
kappaletta luokista C ja D). Jäsenen korvaus 2000,00 euroa kuukaudessa ja 15.000 optio-oikeutta
Optio-ohjelmasta 2008 (7.500 kappaletta luokista C ja D). Stonesoft Oyj:n yhtiökokous on
myöntänyt hallituksen jäsenille optio-oikeuksia sitouttaakseen heidät yhtiöön.
Hallituksen ja johtoryhmän omistukset
1. Kokoonpano ja toimikausi
Yhtiöjärjestyksen mukaisesti hallituksessa on 3 – 7 varsinaista jäsentä, jotka osakkeenomistajat nimittävät varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa hänet valinneen yhtiökokouksen päättymisestä ja jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.
2. Puheenjohtaja ja sihteeri
Hallitus valitsee järjestäytymiskokouksessaan hallitukselle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin.
3. Tehtävät
Hallitus vastaa yhtiön hallinnosta ja yhtiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä lainsäädännön, yhtiöjärjestyksen ja yhtiökokouksen päätösten mukaisesti. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Yhtiön kannalta laajakantoiset ja epätavalliset asiat kuuluvat hallituksen käsiteltäviksi ja päätettäviksi. Tehtäviä ei erityisesti jaeta hallituksen jäsenten kesken, eikä hallitus perusta komiteoita.
Hallitus mm.
1. käsittelee ja hyväksyy yhtiön strategian ja sen päälinjat ja hyväksyy vuosittaisen
toimintasuunnitelman;
2. päättää merkittävistä investoinneista, liiketoimintojen ostoista ja myynneistä sekä
huomattavista sijoituksista ja rahoitusjärjestelyistä
3. valitsee yhtiölle toimitusjohtajan ja hyväksyy johtoryhmän jäsenten valinnan sekä
valvoo, että toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen ohjeiden ja määräysten
mukaisesti
4. päättää toimitusjohtajan palkasta ja palkkioista hyväksyy johtoryhmän jäsenten ja
muiden toimitusjohtajalle raportoivien työntekijöiden palkka- ja palkkiotason
5. allekirjoittaa ja esittää varsinaisen yhtiökokouksen hyväksyttäväksi tilinpäätöksen
ja tekee voitonjakoehdotuksen
6. myöntää ja peruuttaa yhtiön edustamisoikeuden
7. hyväksyy keskeiset liiketoimintaa ohjaavat arvot, politiikat ja ohjeet
8. tarvittaessa perustaa ja valitsee jäsenet hallituksen valiokuntiin
9. arvioi hallituksen jäsenten riippumattomuuden
10. arvioi vuosittain oman toimintansa
4. Kokoukset
Hallituksen seuraavan vuoden kokousaikataulu vahvistetaan edellisen vuoden loppuun mennessä. Hallitus kokoontuu normaalisti vähintään 8 kertaa vuodessa. Mikäli hallituksen päätettäväksi tulee asia, jota ei voida kiireellisyyden vuoksi käsitellä seuraavassa sovitussa kokouksessa, järjestetään ylimääräinen hallituksen kokous.
Hallituksen kokouksen kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja tai puheenjohtajan ollessa estyneenä varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja johtaa hallituksen kokousta. Hallitus on päätösvaltainen kun yli puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.
Hallituksen puheenjohtaja laatii kokouksen esityslistan yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Esityslista, kokouksessa käsiteltävien asioiden esitysmateriaali ja edellisen kokouksen pöytäkirja toimitetaan hallituksen jäsenille noin viisi päivään ennen kokousta.
Hallituksen sihteeri laatii kokouksista pöytäkirjan. Pöytäkirjan allekirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja sihteeri ja hallituksen valitsema pöytäkirjantarkastaja.
5. Kokouksen valmistelu
Toimitusjohtaja vastaa siitä, että hallituksen jäsenet saavat yhtiön taloudellisen tilanteen ja
yhtiön liiketoiminnan kehityksen arvioimiseen tarvittavat tiedot.
Toimitusjohtaja vastaa myös siitä, että hallitus saa sovitut raportit yhtiön myynnin,
tuloksen ja vakavaraisuuden kehityksestä sekä yhtiön toiminnasta ja tärkeimmistä tapahtumista;
riita-asioista, tärkeiden sopimusten purkautumisesta, uusista merkittävistä vastuista taikka
merkittävien asiakkaiden maksukyvyttömyydestä. Tarvittaessa toimitusjohtaja raportoi hallituksen
puheenjohtajalle ja jäsenille myös kokousten väillä.
6. Esteellisyys
Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja tai yhtiön työntekijä ei saa osallistua sellaisen asian käsittelyyn, joka koskee
- hänen tai hänen läheisensä ja yhtiön välistä asiaa, tai
- yhtiön ja kolmannen välistä sopimusta tai muuta oikeustointa, josta hänelle tai hänen
läheiselleen on odotettavissa olennaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa yhtiön edun
kanssa.
Estynyt hallituksen jäsen, toimitusjohtaja tai yhtiön työntekijä ei saa osallistua asian
käsittelyyn tai päätöksentekoon, mutta häntä voidaan asian selvittämiseksi kuulla asiassa.