Hallitus on vastuussa Stonesoftin riskienhallinnasta ja siihen liittyvästä riskienhallintapolitiikasta. Stonesoftin riskienhallinnan koordinoinnista vastaa talousjohtaja. Riskienhallinnan tavoitteena on turvata edellytykset liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamiseksi ja toiminnan jatkumiseksi.
Yhtiön riskienhallinnan koordinoijana talousjohtaja laatii yhtiön riskienhallintaperiaatteet, kehittää riskienhallintatyökaluja sekä vastaa maailmanlaajuisista vakuutusohjelmista. Liiketoimintayksikköjen on noudatettava yhtiön riskienhallintaohjeita ja proaktiivisesti osallistuttava niiden kehittämiseen. Riskienhallinnan toiminnot keskittyvät
Stonesoft kehittää jatkuvasti myyntiprosessejaan ja niihin liittyviä seurantajärjestelmiä. Tuotemyynti ja siihen liittyvät palvelut toteutetaan pääosin maailmanlaajuisen jakelukanavan kautta käyttäen Stonesoftin standardisopimuksia. Myyntiä tukee Stonesoftin sisäinen lakiasiainosasto, joka pyrkii vähentämään maailmanlaajuiseen liiketoimintaan liittyviä riskejä kehittämällä ja hallinnoimalla Stonesoftin sopimuksia. Yhtiö on ottanut myös vakuutuksia liiketoiminnan operatiivisten riskien kattamiseksi.
Stonesoft ei tarjoa rahoitusta asiakkailleen, lukuun ottamatta yleisesti hyväksyttyjä maksuehtoja. Euron lisäksi merkittävin laskutusvaluutta on Yhdysvaltain dollari. Yhtiön kulut ovat pääosin euroissa. Valuuttakurssimuutokset saattavat vaikuttaa yhtiön taloudelliseen tulokseen. Yhtiö toimii aktiivisesti valuuttakurssimuutosten aiheuttamien riskien vähentämiseksi.
Stonesoftin kassanhallinnan tehtävänä on hallita yhtiön rahoitukseen liittyviä riskejä hallituksen hyväksymää rahoituspolitiikkaa noudattaen. Rahoituspolitiikan päätavoitteina on
Yhtiön tuottoja ja kustannuksia seurataan säännöllisesti. Pienestä koostaan johtuen Stonesoftilla ei ole erikseen sisäistä tarkastusorganisaatiota tai -valiokuntaa.
Stonesoft hallinnoi ja turvaa liiketoimintaan liittyvän kriittisen tiedon tarkoilla sisäisillä toimintaohjeilla ja prosesseilla. Yhtiö ylläpitää ja kehittää jatkuvasti tietoverkkoinfrastruktuuriaan. Yhtiöllä on suunnitelmat liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi myös poikkeustilanteissa.