Stock Exchange Release
VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
Stonesoft Oyj Pörssitiedote 13.4.2011 klo 16.40
Stonesoft Oyj:n 13.4.2011 pidetty varsinainen yhtiökokous on vahvistanut tilinpäätöksen
tilikaudelta 1.1.2010-31.12.2010 sekä myöntänyt vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja
toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, ettei osinkoa jaeta
tilikaudelta 1.1.2010-31.12.2010.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten määräksi viisi. Hallituksen jäseniksi valittiin
uudelleen Ilkka Hiidenheimo, Jukka Manner, Timo Syrjälä ja Hannu Turunen sekä uutena jäsenenä Harri
Koponen. Hallituksen jäsenten palkkioksi vahvistettiin 2.000 euroa kuukaudessa ja 15.000
optio-oikeutta Optio-ohjelmasta 2008 (7.500 kappaletta luokista C ja D). Hallituksen puheenjohtajan
palkkioksi vahvistettiin 4.000 euroa kuukaudessa ja 15.000 optio-oikeutta Optio-ohjelmasta 2008
(7.500 kappaletta luokista C ja D). Lisäksi päätettiin, että Stonesoft Oyj:n pääomistajiin
kuuluville hallituksen jäsenille ei myönnetä optio-oikeuksia palkkiona eikä yhtiön
toimitusjohtajalle makseta palkkiota hallitustyöstä.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena
tilintarkastajanaan KHT Bengt Nyholm.
Valtuutuspäätös
Päätettiin valtuuttaa yhtiön hallitus päättämään yhdestä tai useammasta
osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta siten, että uusien
osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä saa olla enintään 12.600.000 kappaletta.
Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää osakeannista osakkeenomistajille siinä
suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita sekä suunnatusta osakeannista taikka
suunnatusta optio-oikeuksien tai muiden erityisten oikeuksien antamisesta silloin, kun siihen on
yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskauppojen rahoittaminen, muu yhtiön
liiketoiminnan tai pääomarakenteen kehittämiseen liittyvä järjestely tai henkilöstön kannustaminen.
Hallitus valtuutetaan päättämään osakeannin ja optio-oikeuksien sekä muiden erityisten
oikeuksien antamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa vuoden 2012 varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen asti. Nyt annettu valtuutus kumoaa viime vuoden varsinaisen yhtiökokouksen päättämän
valtuutuksen.
Stonesoft Oyj
Ilkka Hiidenheimo
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Ilkka Hiidenheimo, toimitusjohtaja, Stonesoft Oyj
puh. (09) 47 67 11
e-mail: ilkka.hiidenheimo@stonesoft.com
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
www.stonesoft.com
Wednesday, April 13, 2011